On eräs mies, joka tahtoo minun kantavan hänet kotiin elokuvaillan jälkeen. Ennen nukkumaanmenoa hänen on saatava tarkistaa makuuhuoneen lämpötila, jotta hän varmistuisi mahdollisimman hyvästä unenlaadusta.

Herättyäni hän puistelee ja pöyhentää tyynyni parvekkeella. Kun aamuaurinko on puolessavälissä nousuaan, se saa tyynyä pöyhentävän miehen käsivarret näyttämään paremmilta kuin muulloin. Hän käsittelee oman tyynynsä samalla tavalla ja lopuksi hakkaa tyynyjämme toisiaan vasten kaksi kertaa.

Hänen otsansa on leveä, lähes mitättömän verran leveämpi kuin kasvot, joiden diktatuurista valtaa pitävät komeat poskiluut. Hiuksissa vähän huomaamatonta harmaanruskeaa, jonka vain minä olen huomannut.

Hän on sopivan muotoinen halattavaksi: mielikuvituspoikaystäväni, jonka aion löytää todellisessa muodossa. Marilyn Monroe ymmärsi aikoinaan, että kaikkein tärkein tässä maailmassa mahtuu kahden käsivarren väliin. Mies mahtuu juuri ja juuri, silloinkin minun täytyy puristautua häntä vasten. Mutta hän pitää siitä, vaikka hänellä olisi huono päivä. Iloisina päivinään hän saattaa suudella minua otsalle jopa hyvinkin pitkään, ja minä teen hänelle siitä hyvästä ruokaa ja jälkiruoan ja annan itseni jälkijälkiruoaksi. Jos siis olemme sillä tuulella.

Eräs mies, joka haluaisi minun kantavan hänet kotiin, ei anna minun syödä liikaa lisäaineita, ja jos oksennan, hän pitää hiuksiani ylhäällä niin etteivät ne sotkeudu. Jos hän tuottaa minulle pettymyksen, se on hyvänlaatuinen ja sen voi antaa anteeksi. Ja minä kelpaan hänelle.

ps. olisi ihanaa jos saisin kommentteja,

vaikka sellaisia, jotka ei edes liity teksteihin. kiitoksia!