keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Tänään meri on jo jäätynyt

kaikki on ihan kunnossa silloin, kun itkeminen vielä auttaa. mutta kaikki eivät tiedäkään, että se voi tehdä äärettömän heikoksi, yhtä heikoksi kuin lyöty vaimo. kouristaa joka lihaksen vuorollaan kuin myrkytys. ja se että tahtoisi vain kuolla, mutta pelkääkin sitä kaikkein eniten. se hetki, kun ei pysty rajoittamaan tuskaa. ei auta, jos sanotaan, että hengitä, ryhdistäydy, nuku yön yli ja katsotaan aamulla. kun huutaa, niin kukaan ei kuule äänestä että on hätä, ne luulee että se haluaa huomiota koska ei ole saanut sitä tarpeeksi.

saatan olla maailman kaunein
mutta vain siihen saakka, kunnes löytyy joku kauniimpi
minulle saa luvata turvaa, mutta miksi minä luottaisin;
pidithän sinäkin joskus minusta kiinni
ja silitit siitä kohdasta mistä halusin

laulat korvaani siitä, kuinka vuotaisit kuiviin minun vuokseni
ja kuitenkaan merivesi ei ehdi kylmetä,
kun sinä olet jo jatkanut matkaa
minun tilallani joku joka uskoo kauniit valheesi paremmin

haluaisin kovasti nauraa, mutta itkettää liikaa
jos yritän itkeä kaiken pois,
minulta ovatkin kyyneleet lopussa
en enää itkisi sitä että sinä olet sinä ja pois minulta
sitä vain, että päästin
sinut hajottamaan minut palasiksi sisältä
vain ollakseni sinulle tarpeeksi hyvä

viimeisenä lauseenasi
keräät ainoat palaset joista muodostetaan luottamus
piilotat ne olkalaukkuusi ja lähdet menemään

4 kommenttia:

  1. voi ! minua itkettäää. aivan järkyttävän ihanasti kirjoitettu. voiii muru. tiiän miltä se tuntuu, kun sanotaan että itke mutta kun ei voi ! halaisin jos voisin.
    -sannimari

    VastaaPoista
  2. oooi no mutta kiitos!! <3 nii, välillä on sellasta että ei voi oikein tehdä mitään millekään, ja sitte vaan inhoaa sitä kun on niin avuton.

    VastaaPoista
  3. "saatan olla maailman kaunein
    mutta vain siihen saakka, kunnes löytyy joku kauniimpi"

    tästä koko tekstistä vois tehdä biisin. :o

    VastaaPoista
  4. voit säveltää sen jos haluat !

    VastaaPoista