keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ha

kuinka niin, miten sinä niin voit väittää, minä en jaksa minä en osaa enää tätä peliä

tällä kertaa ei paiskota ovia tai romahdeta lattialle eikä kyyneleet polta kurkkua, ei kummankaan

äänet ovat karheita silti kun aamulla herätään, muka vuorotellen, oikeasti kumpikin on herännyt samaan valonkaistaleeseen, joka pimennysverhon alta tunkee

kulta, kulta rakas
tämä on sitä harmaata aluetta nyt, meidän ei loppu eikä alkukaan, tämä on se harmaa
ha, ha, harmaa

naura sinä, voin kyllä yksinkin kantaa kyyneleet, ne jäivät taas kerran tuonne silmien taakse, näetkö, ha, ha, et voi nähdä, se on minun salaisuus, minun kulta, kulta rakas

haluat kuitenkin, kyllähän minä sinut luen, luen niin kuin puhelinluettelosta sattumalta löytyisi oikea numero

haluat haluat
haluat kulta, kulta
tiedät varmasti, mitkä lakanat meidän sängyssä on

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti