Varpuset

mustikka. mustikkahuulet. ja hampaat mustikassa. mustikkahampaat, äiti pyysi että peskää nyt ne, mummo on tulossa, eihän mummo tahdo nähdä teitä tuolla tavalla sotkuisina. mummo olikin sellainen city-mummo.

meidän jalkapohjissamme tuntui joka kesän lopussa se karkea maa, mustikanvarvut, kosteaa jäkälääkin. me kasvoimme luonnonlapsiksi, vaikka emme alunperin sellaisiksi syntyneet. mustikan sininen jäi kantapäihin ja varpaisiin, isä harjasi niitä kynsiharjalla, arvatkaa kutittiko. muka tottelemattomia, silti isäkin nauroi. isän lämmintä naurua, joka kuulosti hassulta kun sitä kuunteli selän läpi. kumisi ja humahteli.

kesälomalla mummo jäi muutamaksi viikoksi, nukkui vierashuoneessa ullakolla. siellä oli viileää, sinne me menimme yöksi kun oli liian kuuma. yhtenä yönä kajahteli ukkonen ja tietenkin pelkäsimme, vaikkemme koskaan sitä myöntäneet. hiivimme käsi kädessä hämärässä talossa, portaat joita tuntui olevan kymmeniä, ullakolle, missä mummo luki 1800-luvun romaaneja pikkuisen pöytälampun hehkussa. "voi teitä höpöjä", hymyili mummo omalaatuinen pilkahdus silmissään ja nosti lukulasit nenältään. "mummun pikku varpuset."