Kunpa haluaisin tarpeeksi pistää vastaan. Mutta nyt, kun he kaikki kerrankin ovat minun puolellani, niin enhän minä viitsi. Jos niin tekisin, minut muistettaisiin vain pessimistinä, jolle mikään ei ole tarpeeksi. (Mikään ei ole mitään)
Illan neljäs tulitikku syttyy. He hymyilevät valokuva-albumin sivujen kahahdusten tahdissa. Tekisi mieli kokeilla ja katsoa, kuinka olohuoneen verho leimahtaa tuleen. Mutta nyt, kun on säästettävä vuokratakuuseen, niin eihän minulla olisi siihen varaa. (Minulla olisi varaa leimahtaa, jos täällä olisi vähänkin pimeämpää)
-
Kello ei ole edennyt puoleentoista tuntiin. Lasien kilistessä levottomasti sekuntien täytteeksi minä sen teen. Nousen seisomaan olohuoneen pöydälle mekonhelmani lyhyydestä välittämättä. Levitän hieman lisää huulipunaa huulilleni ja ilmoitan asiani. Katselen hidastettuna hetkeä, jona he hiljentyvät. Lasia rikkomatta minä tiputan heidän boolimaljansa intialaiselle matolle ja annan aplodit.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti