Herätä vierestä

Eikö se olekin luvallista?
Siis se, että olettaa tiettyjen asioiden tapahtuvan.

Minä saalistan sitä jokaisesta katseesta.
Siksi koska minä oletan, että se tulee vielä vastaan.
Minä seison taas kirjaston hyllyjen välissä
ja haaveilen. Olen rakentanut ympärilleni uuden kuplan.
Minä oletan, että joku tulee ja puhkaisee sen kuin purkkapallon.

Olen jättänyt pehmeänkeltaisen valon huoneeseen.
Kun tulen kotiin, näyttää siltä kuin joku odottaisi.
Painan itseni peittoihin ja tyynyihin, viileyteen.

Suutelen ilmaa

Miksi ne odottivat sitä miestä

Elenan silmäluomet kimmeltävät kultaisina
kuinka usein hän onkaan kulkenut tämän saman matkan
kolisevan, tärisevän, värejä vilisevän
kolmetoista tuntia


Joka kerta pikajuna rullautuu matkaan muutaman minuutin myöhässä
Elena on nähnyt sen saman juoksevan miehen
heilauttaa kättään, salkku putoamaisillaan, hermostunut hymy konduktöörille
ja vaunun ovi sulkeutuu
miksi ne odottivat sitä miestä

Verho heilahtaa pois ikkunan edestä, Elenan luomet räpsähtävät auki
aamuyö, vielä neljäsosa matkasta, kalpea maaseutu
Elena tarkastelee peilikuvaansa
hileet ovat tipahdelleet poskipäille

Hän lähettää viestin satojen kilometrien päähän
näyttö menee mustaksi
ja maailma

Elena herää
miksei juna kolise enää
pää alaspäin, kylmä, sireeni huutaa
ulkona pyryttää lunta
kyltissä lukee Novgorod

Saanen kertoa

Kunpa haluaisin tarpeeksi pistää vastaan. Mutta nyt, kun he kaikki kerrankin ovat minun puolellani, niin enhän minä viitsi. Jos niin tekisin, minut muistettaisiin vain pessimistinä, jolle mikään ei ole tarpeeksi. (Mikään ei ole mitään)

Illan neljäs tulitikku syttyy. He hymyilevät valokuva-albumin sivujen kahahdusten tahdissa. Tekisi mieli kokeilla ja katsoa, kuinka olohuoneen verho leimahtaa tuleen. Mutta nyt, kun on säästettävä vuokratakuuseen, niin eihän minulla olisi siihen varaa. (Minulla olisi varaa leimahtaa, jos täällä olisi vähänkin pimeämpää)

-

Kello ei ole edennyt puoleentoista tuntiin. Lasien kilistessä levottomasti sekuntien täytteeksi minä sen teen. Nousen seisomaan olohuoneen pöydälle mekonhelmani lyhyydestä välittämättä. Levitän hieman lisää huulipunaa huulilleni ja ilmoitan asiani. Katselen hidastettuna hetkeä, jona he hiljentyvät. Lasia rikkomatta minä tiputan heidän boolimaljansa intialaiselle matolle ja annan aplodit.

Niin vai(n)

huomasin heti, että
muuta sanottavaa hänellä ei minulle ollut

takki puoliksi kiinni ja huppu korville
vasen puoli ylävartalosta väristen
suuntaan kirjaston hyllyjen väliin
ja siellä sinä

ottaisin sinut koska tahansa otteeseeni
tietäisitpä vain voi kun tietäisitkin