Mørk blå

Meidän kodissamme on kattoja eri korkeuksilla. Tummansinisinä myöhäisiltoina kun olen vihainen sinulle, minä katson vierashuoneen terävästi kaartuvaa kattoa. Se on kuin Muumipeikon makuuhuone. Tikkaat tosin puuttuvat.

Me saimme tämän talon puoliksi rakennettuna. Sinä soudit veneesi siihen kalastajarantaan, jonka nykyään saan nähdä kylpyhuoneen pikkuikkunasta. Näytit keskeneräistä tietä. Se vei meidät vaalealla aidalla reunustettuun pihaan ja minä näin edessäni tämän talon, jonka tiesin maalaavani siniseksi kunhan se valmistuisi.

Talvisin meidän talossamme on liian viileää. Pidän mustavalkoista villatakkiani ja sytyttelen kynttilöitä ympäriinsä. Me ylitimme budjetin, takkaan ei ole varaa vuosiin. Onneksi sinä muistutit joulukuussa, että halaaminen lämmittää myös. Silloin minä tein kynttilöistä sydämen lumihankeen ennen kuin tulit illalla kotiin.

Sinä kalastat joskus torstaisin Magnuksen kanssa. Magnus tietää veneistä kaiken. Kun me kesän lopussa maalasimme taloa, minä melkein tipahdin tikkailta, mutta Magnus otti minut kiinni. Onneksi sinä et ollut näkemässä. Emme me kuitenkaan sillä tavalla pidä toisistamme, emme niin kuin minä sinusta.

Se, mitä minä toistin rukouksissani teinivuosista lähtien. Vaikken koskaan tiennyt miksi rukoilen. Minä sain sen. Katson kun kolaat lunta kotitieltä. En päästä sinua. Sen päätän tässä nyt.