
tuut silittään mua hiuksista sitten kun musta tuntuu että maanpinta tipahtaa alas ja jään ilmaan kellumaan
haluan hautautua sun huppariin ja oikeastaan huuliisi myös mutta
no, niin.
ehkäpä tuut joskus minua vastaan. toivon niin.
voinkin tässä heti alkuun toivoa sinisen talon, ja sen pihalle istuttaisin varmaankin unikkoja ja silkkikukkia. häät loppukesästä. kesämökki järven rannalta kuten onnellisten suomalaisten kuuluu. sitten se kaksi viiva kolme lasta joiden nimet oonkin jo päättänyt, toivottavasti siitä ei tarvitse riidellä. keittiöön leipäkone, värikkäitä taikinakulhoja, lapsille muumilautaset tai muuta. sanon sinua söpöiseksi ja me ollaan onnellisia vaaleassa makuuhuoneessa vaikka välillä huudettaisiin (+ seksiä pesuhuoneessa pyykkipäivinä, kukaan ei kuule). ja meidän rakkaus ei lopu edes keski-iän kriisiin ja meistä tuntuu aina että ollaan nuoria ja jouluisin laitetaan ihanasti paketoituja lahjoja kuusen alle ja keitän riisipuuroa tietysti. sulle villasukat, lapsille lapasia.
niin että
anyone?
Voi kun tuo kuullostaisi mukavalta ja turvalliselta, kaiken tämän jännityksen jälkeen minulle ainakin kelpaisi, mutta olisin halunnut jakaa sen kaiken hänen kanssaan.
VastaaPoistaPS. hautautuminen toisen huppariin kuullostaa aina yhtä suloiselta.
jos oisin poika ja kaikki ois toisin ainakin melkein nii voisin olla anyone !
VastaaPoistajokseenkin lohduttavaa :'')
VastaaPoista