joku stephanie katsoo lehden kannesta niinsanotun kohtalokkaasti. heitän kokonaisen kakun roskiin. paistoin sitä tunnin ja vaivasin taikinan käsin. keskustassa on paljon ihmisiä lämpötilaan nähden ja jonkun ainakin 6-vuotias lapsi huutaa ku vauva. ajattelen että jos oisin tuon äiti, niin jättäisin sen siihen valittamaan ja juoksisin niin kovaa ettei se sais mua kiinni. tai laittaisin kuulokkeet korville ja jotakin paskaa heviä soimaan.
missä sää oot
mun päässä huudetaan taas yötä päivää iltaa aamua. siellä huutaa minä x miljoona. kukaan minä ei ymmärrä ketään minua. puhe on järjetöntä, sanat ei kerro mitään, ei voi luottaa edes säätietoihin. kunpa hukkuisitte laanaojaan kaikki. itse mielelläni hukkuisin välimereen ja saisin suolamyrkytyksen ja vajoaisin hiekan läpi ja olisin toisessa maailmassa, jossa minä ymmärrän minua ja joku muukin ymmärtää minua ja minun minua.
lankakin loppui kesken kun neuloin lapasta. pitää leikata peukalot mun käsistä koska niille ei voi tehdä paikkoja. missä sää oot