Lattiamatka

nyt olen keskellä lattiaa lohduttoman suurta lattiaa
painan poskeni sitä vasten, kuuntelen mitä sen alla tapahtuu
ja kohta olen taas vuodessa 1998
sitä aikaa kun olohuoneeseen tuotiin paljon punaista
kysyttiin miksi jeff buckleyn piti kuolla enkä tiennyt pitäisikö sanoa jotain

menen eteenpäin, niihin kuukausiin
joina asunnossa vielä tuoksui uutuudenviehätys
usein iltamyöhään asti odotin poski lattiaa vasten
odotin autoa pihaan, valoja heijastumaan ikkunaan
joskus ei tullut ketään ja painoin silmät kiinni pakolla
painoin poskeni sun tyynylle jolla et ollut nukkunut päiviin

nyt vaihdan toisen posken lattiaan, vaihdan asentoa
minun on kylmä kun lattialämmitys ei enää tehoa, niskaa pakottaa
eikä tehoa minuun sun keho eikä gina tricotin villapaita jota inhoan
minä päätän että minun pitää maata tässä, katsella onko lattialla pölyä, miettiä päivän tapahtumat miettiä viimeisimmät sanat jotka on sanottu,

miettiä kuinka lämmin oli sun poski kun painoin omani siihen
odotan auton valoja, minä tiedän ne tulee tänään

SeOikea (kertaa miljoona)

Se kävelee katujen poikki tietäen, että sen ympärillä on kehä jonka läpi ei moni ulotu - ja silti se on kaupungin halutuin mies. (huomaatko ristiriidan) Saattaa se suakin suudella, mutta vain suurkaupunkien tyttöjä se ottaa sänkyynsä. Ja sillä on tietenkin jossain se yksi oikea, jolle se säästää sormustaan. Eikä se jaksa laskea, kuinka monet sen vuoksi jää vuosiksi itkemään. (huomaatko miten turhaa)

Psst! Jos katsot huolellisemmin, niin itse asiassa se ei olekaan täydellinen. Sen oikea jalka on vähän lyhyempi kuin vasen. Siksi sillä on se maailman makein kävelytyyli. Ja sen seksikäs sänki on sisäänkasvanu. Hah-haa! Sitäpä ei moni tienny.

"Minä haluan,

että sinä tuut tänne nyt heti rakastamaan mua!"
hän huutaa puhelimeen. Lankapuhelimeen, korallinpunaiseen. Johto on valkoinen, nappulat mustat. Ei kuitenkaan sellaista kierrettävää numeronvalitsinta, mutta kunhan nyt vähän muistelen vanhoja aikoja, lapsuutta. Kävin hakemassa puhelimen äitini luota, se löytyi vaatekomeron ylähyllyltä pölyttymästä niiden vaatteiden seassa, joita äiti ja mummi olivat ommelleet meille lapsille. He ompelivat niitä valmiiksi jo varhain ennen esikoisen syntymää, ja silti ne jotenkin tuntuivat vieläkin olevan muodissa. Kunpa minä saisin lapsen ennen sisariani, niin voisin pukea vauvani talvella lilaan villavaatesarjaan...
--- "Jooko, en jaksa enää olla... Tulisit jo. Soita vaan sitten kun oot alaovella." Pakkohan minun on lähteä, kun hänen äänensä on niin suloinen. Ja on minulla melkoinen ikäväkin.




"Mää oon leiponu rakkausmuffinsseja, mutta eihän ne miltään ois maistunu ilman sua."

Sähkö

Laitan turhaan hiukset nätisti, peitän tummat silmänaluset vaikka ei niitä kukaan enää kuoltuaan muista ja kaikki kuitenkin kuolee joskus. Tuijotan turhaan peiliin: eihän siellä näy kuin minä. Ja mitä minä oon: en mitään, korkeintaan yksi yli kuudesta miljardista. Tai ehkä sekin on arvailun varassa montako meitä täällä on.

-

Sinä kysyt, minä vastaan. Parin viikon välein kirjaston lukusalissa punaista hehkuva lamppu meidän välissä. Sormet naputtaa pöytää tai koskee hiuksiin. Meillä on monta tuntia aikaa, ne on kalenterista varattu

- tiiätkö mitä me ollaan
- no
- ei mitään
- miten niin
- me ollaan vaan jotaki impulsseja jonku toisen vartalosta
- mistä sinä puhut
- meistä. mutta on parempi olla impulssi kuin ei mitään

Lamppu meidän välissä ylikuumenee. Olen siitä varma. Siinä on jännitteitä. Me lähdetään varttia ennen sitä hetkeä kun se lamppu räjähtää siinä pöydällä. Pilkullisen sateenvarjon alta katsotaan kun kirjaston lukusalissa leijuu punaisia valopalloja.

- me ollaan vaan osa tätä järjestelmää huomaatko
- en ymmärrä. mistä sinä puhut kulta haluaisin ymmärtää
- meistä. mutta puhu sinä nyt. puhu siitä miten mun kuiskaus on sähköä sun korvassa

Hetkikalastus

on sekuntikelloja rannekelloja
puhelimen kelloja seinäkelloja aurinkokelloja

minun sisälle on rakennettu sellainen kello,
joka vaatii minut käymään läpi kahdesti
kaiken mitä minulle tapahtuu
kaiken mitä olen sanonut,
kaikki mitä mulle kerrottiin
ja jätettiin kertomatta
kuvat jotka jää mieleen
ja ne jotka ei jää
jokainen uudelleen

siksi minulle parasta maailmassa on se olo
kun on lämmin ja "ihanaa, puolen minuutin kuluttua
en tiedä tästä maailmasta mitään!"

joka sekunnin miljoonasosa on mitä on
sattumaa unta ennalta määrättyä valhetta jonkun toisen omaa
minä yritän kalastella niitä pieniä välähdyksiä,
jolloin ihanasti menetän otteeni
ja joinakin yhtä pieninä välähdyksinä
toivon että joku kalastaisi minut jossain

Joskus suunnittelen

tuut silittään mua hiuksista sitten kun musta tuntuu että maanpinta tipahtaa alas ja jään ilmaan kellumaan

haluan hautautua sun huppariin ja oikeastaan huuliisi myös mutta

no, niin.

ehkäpä tuut joskus minua vastaan. toivon niin.

voinkin tässä heti alkuun toivoa sinisen talon, ja sen pihalle istuttaisin varmaankin unikkoja ja silkkikukkia. häät loppukesästä. kesämökki järven rannalta kuten onnellisten suomalaisten kuuluu. sitten se kaksi viiva kolme lasta joiden nimet oonkin jo päättänyt, toivottavasti siitä ei tarvitse riidellä. keittiöön leipäkone, värikkäitä taikinakulhoja, lapsille muumilautaset tai muuta. sanon sinua söpöiseksi ja me ollaan onnellisia vaaleassa makuuhuoneessa vaikka välillä huudettaisiin (+ seksiä pesuhuoneessa pyykkipäivinä, kukaan ei kuule). ja meidän rakkaus ei lopu edes keski-iän kriisiin ja meistä tuntuu aina että ollaan nuoria ja jouluisin laitetaan ihanasti paketoituja lahjoja kuusen alle ja keitän riisipuuroa tietysti. sulle villasukat, lapsille lapasia.

niin että

anyone?